Route 66 - lyhyt oppimäärä: Kalifornia

Route 66 | Matkan suunnittelu | Illinois | Missouri | Kansas | Oklahoma | Texas | New Mexico | Arizona | Aikataulu

Kalifornian Santa Monica on Route 66:n päätepiste. Päätepisteen merkkejä on tarkasti ottaen olemassa kolme kappaletta, ne kaikki on merkittynä reittikartalle tuossa alempana. Joka tapauksessa Tyynenmeren rannan tuntumaan tie päättyy. Kaliforniaan on moni saapunut onneaan etsimään. Onhan kyseessä USA:n väkirikkain osavaltio.


Reitti

Route 66:n reitti kulkee Kalifornian puolellakin vielä pitkään halki autiomaan. Oikeastaan kylttiä lukuunottamatta mikään ei kerro osavaltion vaihtuneen. Tienoo muuttuu isommin vasta Los Angelesin vaikutuspiiriin saavuttaessa. Siitä eteenpäin loppu matka kulkeekin läpi kaupunkialueen.

Olen merkinnyt Route 66 -reitin Arizonan rajalta Santa Monicaan alla olevaan karttaan. Olen merkinnyt karttaan myös reitin varrelle osuvat nähtävyydet, jotka olen esitellyt alempana. Numerot kartalla vastaavat numeroita nähtävyyksien otsikoissa. Olen myös merkinnyt punaisilla nuolilla myöhemmin esittelemäni vaihtoehtoiset nähtävyydet. Nämä sinällään mielenkiintoiset paikat sijaitsevat varsin etäällä reitiltä, joten jonkinlaisia uhrauksia alkuperäisen reitin suhteen on edessä, jos haluat näihin tutustua.



Nähtävyyksiä

Kalifornia on iso osavaltioa ja siellä on valtavasti nähtävää. Route 66 -reitin varrelle ei kuitenkaan osu kovinkaan paljoa mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Suurin osa matkasta on autiomaata. Toisaalta Los Angelesissa on valtavasti nähtävää. En edes yrittänyt kerätä tähän listaa kaikista Kalifornian, tai edes Los Angelesin, mielenkiintoisista nähtävyyksistä, sillä lista olisi loputon. Siksi pitäydyn nyt varsin tiukasti Route 66 -reitin nähtävyyksissä.

1. Old Trails Bridge 

Coloradojoen ylittävä kaarisilta Old Trails Bridge valmistui vuonna 1916. Silta poistettiin käytöstä jo vuonna 1947. Sitä voi ihailla ohi ajaessa Interstatelta 40 käsin.

¨

2. El Garces 

El Garces on vanha Needlesin kaupungin rautatieasema, jonka yhteydessä sijaitsi myös hotelli ja ravintola. Kyseessä on tyypillinen Harvey House, Fred Harvey Companyn matkailupalveluja tarjoava kompleksi. El Garces valmistui 1908 ja se oli toiminnassa vuoteen 1949 asti. Rakennus on kunnostettu ja avattu jälleen yleisölle nähtävyytenä vuonna 2014.



3. Roy's Motel and Cafe 

Roy's Motel and Cafe sijaitsee Amboyn kaupungissa Mojaven autiomaassa. Tämä motelli, kahvila ja huoltoasema aloitti toimintansa 1939. Omistajat ovat vaihtuneet vuosien varrella. 2000-luvulla toiminta hiipui, kunnes paikka päätyi huutokaupassa uudelle omistajalle vuonna 2005. Siitä lähtien paikka on ollut remontissa. Osa siitä avautui jälleen vuonna 2008. Amboyssa oli vuonna 2000 kokonaista neljä asukasta.



4. Bagdad Cafe 

Newberry Springsissä sijaitseva Bagdad Cafe on saanut innoituksensa samannimisestä elokuvasta, joka on kuvattu juuri täällä. Paikka on olemassa lähinnä elokuvan faneja varten. Toki muutkin uteliaat voivat pysähtyä paikalla. Ennen elokuvaa kahvila oli nimeltään Sidewinder Cafe. Elokuvassa tämä kahvila esitti noin 50 mailin päässä sijaitsevan Bagdadin kaupungin kahvilaa nimeltään Bagdad Cafe, joka on oikeasti ollut olemassa. Todellinen Bagdad autioitui jo 1970-luvulla, eikä siellä siksi ollut enää kahvilaa 1980-luvulla elokuvantekijöiden käytettäväksi.



5. Route 66 Mother Road Museum 

Barstowin Route 66 Mother Road Museum sijaitsee vanhassa rakennuksessa, joka toimi aiemmin rautatiehotellina. Tämä on siis Harvey House, kuten aiemmin esitelty Needlesin El Graces. Näitä majoitus- ja ravitsemusliikkeitä oli aikoinaan rautatieasemien yhteydessä palvelemassa matkalaisia. Moni muukin Harvey House toimii nykyisin museona.


Museon yhteydessä on myös esillä Santa Fen rautatien kalustoa. Museo ei ole auki kaikkina viikonpäivinä. Me olisimme siihen tutustuneet, mutta valitettavasti olimme liikkeellä huonona päivänä. Jouduimmekin tyytymään veturien ihailuun.


6. Bottle Tree Ranch

Kansantaiteilija Elmer Longin keräämiä esineitä puhelinpylväisiin ripustettuina voi ihailla Bottle Tree Ranchilla. Paikka löytyy hiljaiselta tieosuudelta Barstowin ja Victorvillen väliltä. Tarkemmin paikka sijaitsee Oro Granden laidalta. Rojua löytyy laidasta laitaan. Vierailu ei maksa mitään, joskin on suotavaa laittaa Elmerin tippiboksiin pieni seteli. Pullometsässä on ruokintapaikkoja kolibreille, joten näitä vikkeliä lintuja voi päästä ihailemaan kohtalaisen läheltä.


Olen kirjoittanut Bottle Tree Ranchista erillisen postauksen. Jos haluat lisätietoja, klikkaa tästä.

7. California Route 66 Museum 

Victorvillen Route 66 -museossa on esillä monenlaista Route 66 -henkistä esineistöä. Museo näyttää kuitenkin erikoistuneen tarjoamaan monenlaisia Route 66 -taustoja selfiekuviin. Jos siis olet selfie-kultin riivaama ja haluat kuvautua vaikkapa T-mallin Fordissa, niin tämä on oikea paikka sinulle.



8. Historic McDonald's Museum 

McDonald's-ketjun ensimmäisen ravintolan kahdeksankulmaisessa rakennuksessa, joka siirtyi nykyiselle paikalleen San Bernardinoon vuonna 1940, toimii nykyisin Historic McDonald's Museum. Museo on täynnä McDonald's -aiheista informaatiota ja esineistöä.



9. Wigwam Motel 

San Bernardinossa sijaitseva Wigwam Motel on yksi harvoista jäljellä olevista Wigwam Motel -ketjun pisteistä. Motellin huoneet ovat betonisia tiipiitä.



10. Aztec Hotel 

Vuonna 1924 valmistunut Aztec Motel Monroviassa edustaa Mesoamerikasta vaikutteita ottanutta arkkitehtuuria. Rakennus on ollut remontissa vuodesta 2012.



11. Hollywood-kyltti 

Hollywood-kyltti lienee yksi maailman tunnetuimpia symboleja. Tämä alunperin uuden asuinalueen rakennusprojektin mainoskyltti on ollut ajoittain purku-uhankin alla, mutta aina se on onnistuttu pelastamaan. Kirjaimia oli aluksi enemmän, alkuperäinen teksti oli Hollywoodland. Kylttiä voi ihailla useammastakin paikasta. Aivan sen juurelle ei ole kenellä tahansa asiaa, mutta sen yläpuolelle on mahdollista kiivetä.


12. Historic Route 66 alkupisteen kyltti 

Virallinen Route 66 -tien alkupisteen liikennemerkki löytyy bulevardien Lincon ja Olympic risteyksessä.



13. U.S. Route 66 läntinen päätepiste 

Route 66:n läntisen päätepisteen merkkinä oleva Will Rogers Monument löytyy Santa Monica Boulevardin päästä löytyvästä puistosta.



14. Santa Monican laituri

Kolmas Route 66:n päätepisteen merkki löytyy Santa Monican laiturilta. Tämä tosin on ihan mainosmielessä pystytetty. Laituri on Santa Monican rantaelämän keskus. Sieltä löytyy myös pieni huvipuisto. Laiturilla ja sen läheisyydessä on paljon ravintoloita. Santa Monican laituri ja sitä ympäröivä hiekkaranta ovat mitä mainioimpia paikkoja viettää kaunista kesäpäivää.



Vaihtoehtoisia nähtävyyksiä

Kalifornia on manner-USA:n toiseksi suurin osavaltio, josta löytyy nähtävyyksiä vaikka muille jakaa. En nyt kuitenkaan luettele kaikkia osavaltion nähtävyyksiä, vaan olen poiminut tähän lähinnä joitain pienellä reittimuutoksella mukaan otettavia paikkoja.

Death Valleyn kansallispuisto

Kuolemanlaakson kansallispuisto on maailman kuumin paikka. Kesällä lämpötila voi helposti kivuta yli 50 asteen. Osa laaksosta sijaitsee reilusti merenpinnan alapuolella. Kyseessä onkin myös USA:n matalin paikka. Tarjolla on hiekkadyynejä, suola-aavikkoa sekä myös keitaita. Bensiininkulutusta kannattaa seurata ja tankkauspisteet suunnitella huolella etukäteen. Tähän paikkaan ei kannata jäädä jumiin tyhjällä tankilla. Alue on nimittäin valtavan suurin.


Joshua Tree -kansallispuisto

Joshua Tree -kansallispuistossa voi ihailla paikan nimikkopuita, suomeksi joosuanjukkia. Nämä parsakasvit ovatkin varsin vekkulin näköisiä. Kansallispuistossa on paljon muutakin nähtävää, mutta me kävimme paikalla lähinnä ihailemassa näitä puita. Tosin joosuanjukkia kasvaa alueella paljon itse kansallispuiston ulkopuolellakin. Pelkkiä jukkia nähdäkseen ei siis ole tarpeen maksaa kansallispuiston pääsymaksua.


Huntington Beach

Huntington Beachin kaupunki Orangen piirikunnassa on nimennyt itsensä maailman surffipääkaupungiksi. Kesäisenä lauantaina rannan vieren pysäköintipaikat olivatkin täynnä kilometrien matkalta.


Keskellä kesää aallot eivät olleet vielä kummoisia, mutta silti väkeä vedessä riitti. Muutamia ihan hienoja suorituksia ehdimme näkemään.


San Diego

Kalifornian eteläisin suurkaupunki San Diego sijaitsee lähellä Meksikon rajaa. Kaupunki on tunnettu etenkin suuresta eläintarhastaan. San Diego on ensimmäinen eurooppalaisten asuttama paikka Kaliforniassa. Espanjalaiset perustivat San Diegon lähetysaseman vuonna 1769 ja kaupunki alkoi rakentua sen ympärille.



Lähteet


Kirjoja:
  • Lonely Planet - California
  • Lonely Planet - Los Angeles, San Diego & Southern California
  • Lonely Planet - Route 66 Toad Trips
  • Here It Is!

Nettisivuja:

Ei kommentteja