Route 66 - lyhyt oppimäärä: Aikataulu

Route 66 | Matkan suunnittelu | Illinois | Missouri | Kansas | Oklahoma | Texas | New Mexico | Arizona | Kalifornia

Edellisissä tämän pienen oppaan osissa olen esitellyt joitain tien varrelle osuvia nähtävyyksiä. Mukana on myös kunkin osavaltion Route 66 -reittikartta, jossa olen pyrkinyt valitsemaan yhden reitin eri vaihtoehdoista. Tällä kertaa keskityn matkan aikatauluun. Yritän havainnollistaa miten paljon autossa istumista on luvassa, jos aikaa on käytettävissä kaksi, kolme tai neljä viikkoa.


Laskin edellisissä osissa piirtämieni karttojen reitit yhteensä ja sain matkaksi noin 3800 kilometriä. Google Mapsin ilmoittama arvio matka-ajasta on noin 50 tuntia. Tämän matka-ajan arvion avulla laskin muutaman esimerkinomaisen vaihtoehtoisen tavan edetä reitillä. Huomaathan, että seuraavissa ajoajat per päivä ovat keskiarvoja.

Lisäksi on syytä huomata, että arviot ajoajoista käsittävät pelkästään matkanteon. Jos tarkoitus on pysähdellä katselemaan nähtävyyksiä, venähtää todellinen matka-aika pakollisten ruoka- ja wc-taukojen kanssa helposti puolella. Joustovaraa on myös syytä jättää aikatauluihin, sillä tien päällä voi tulla vastaan yllättäviä tilanteita, jotka aiheuttavat viivästyksiä.

Olen yrittänyt löytää järkevät pysähdyspaikat eri pituisten keskimääräisten päivämatkojen mukaan. Kustakin pysähdyspaikasta olen lisäksi etsinyt muutaman majoitusesimerkin, yksi noin $50 hintaluokasta, yksi $100 hintaluokasta ja yksi $150 hintaluokasta per yö. Hinnat olen hakenut heinäkuun matkustusajalla. Käytännössä hinnat lienevät edullisempia keväällä ja syksyllä. Hintoja hain itselleni tutuimman Hotels.comin palvelun kautta.

Pidän kahta viikkoa ehdottomana miniminä Route 66 -matkalle. Ainakin minun on vaikea kuvitella, että joku haluaisi matkata koko tämän reitin pitämättä yhtään välipäivää. Siksi aikatauluissa on aina muutama vapaapäivä, jotka voi sijoittaa haluamiinsa paikkoihin nähtävyyksien katselua, pientä lepoa ja mahdollisesti myös pyykkihuoltoa varten. Suurkaupungit ovat suositeltavia kohteita pidemmille pysähdyksille.

Kahden viikon matka

Kahden viikon matka-ajalla ajopäivien pituudeksi muodostuu keskimäärin 5-6 tuntia. Kuuden tunnin päivätaipaleilla matkapäiviä kertyy yhdeksän, viiden tunnin päivätaipaleilla kymmenen. Vapaapäiviä ei tällä aikataululla kovin montaa jää tuhlattavaksi, joten niiden sijoittamista reitin varrelle kannattaa miettiä tarkasti. Näin pitkillä päivämatkoilla on ehdottomasti syytä olla mukana useampi kuin yksi kuski.

Kuuden tunnin keskimääräisellä päivittäisellä ajoajalla mahdollisia yöpymispaikkoja voisivat olla seuraavat:

  1. Springfield (Illinois)
  2. Lebanon (Missouri)
  3. Tulsa (Oklahoma)
  4. Oklahoma City (Oklahoma)
  5. Tucumcari (New Mexico)
  6. Gallup (New Mexico)
  7. Kingman (Arizona)
  8. Barstow (Kalifornia)

Viiden tunnin keskimääräisellä päivittäisellä ajoajalla puolestaan mahdollisia yöpymispaikkoja voisivat olla seuraavat:

  1. Springfield (Illinois)
  2. Saint Louis (Missouri)
  3. Joplin (Missouri)
  4. Oklahoma City (Oklahoma)
  5. Amarillo (Texas)
  6. Santa Fe (New Mexico)
  7. Gallup (New Mexico)
  8. Kingman (Arizona)
  9. Barstow (Kalifornia)

Kolmen viikon matka

Kolmen viikon matkalla aikaa nähtävyyksien katseluun jää jo enemmän päivittäisten ajomatkojen pysyessä lyhyempinä. Järkevä päivittäinen keskimääräinen ajoaika kolmen viikon matkalla voisi hyvinkin olla 3-4 tuntia. Neljän tunnin päivittäinen ajoaika merkitsisi 13 matkapäivää ja kolmen tunnin päivittäinen ajoaika puolestaan 17 matkapäivää.

Neljän tunnin keskimääräisellä päivittäisellä ajoajalla mahdollisia yöpymispaikkoja voisivat olla seuraavat:

  1. Bloomington (Illinois)
  2. Saint Louis (Missouri)
  3. Lebanon (Missouri)
  4. Joplin (Missouri)
  5. Oklahoma City (Oklahoma)
  6. Amarillo (Texas)
  7. Tucumcari (New Mexico)
  8. Santa Fe (New Mexico)
  9. Gallup (New Mexico)
  10. Kingman (Arizona)
  11. Needles (Kalifornia)
  12. Barstow (Kalifornia)

Kolmen tunnin keskimääräisellä päivittäisellä ajoajalla puolestaan mahdollisia yöpymispaikkoja voisivat olla seuraavat:

  1. Bloomington (Illinois)
  2. Springfield (Illinois)
  3. Saint Louis (Missouri)
  4. Lebanon (Missouri)
  5. Joplin (Missouri)
  6. Tulsa (Oklahoma)
  7. Oklahoma City (Oklahoma)
  8. Amarillo (Texas)
  9. Tucumcari (New Mexico)
  10. Santa Fe (New Mexico)
  11. Albuquerque (New Mexico)
  12. Gallup (New Mexico)
  13. Flagstaff (Arizona)
  14. Kingman, Arizona
  15. Needles (Kalifornia)
  16. Barstow (Kalifornia)

Neljän viikon matka

Neljän viikon matka-aika on jo aivan riittävä Route 66 -reitin ajamiseen ilman kiirettä. Päivittäinen ajoaika on mahdollista valita oman jaksamisen ja kuljettajien määrän mukaan 2,5-4 tunnin välimaastosta. 2,5 tunnin päivittäisellä ajoajalla matkapäiviä kertyy 20, kolmen tunnin päivittäisellä ajoajalla 17 ja neljän tunnin ajoajalla 13. Vapaapäiviä kaikissa näissä vaihtoehdoissa jää useampia.

2,5 tunnin päivittäisellä keskimääräisellä ajoajalla mahdollisia yöpymispaikkoja voisivat olla seuraavat:

  1. Bloomington (Illinois)
  2. Sprintfield (Illinois)
  3. Saint Louis (Missouri)
  4. Lebanon (Missouri)
  5. Springfield (Missouri)
  6. Joplin (Missouri)
  7. Tulsa (Oklahoma)
  8. Oklahoma City (Oklahoma)
  9. Clinton (Oklahoma)
  10. Amarillo (Texas)
  11. Tucumcari (New Mexico)
  12. Santa Fe (New Mexico)
  13. Albuquerque (New Mexico)
  14. Gallup (Arizona)
  15. Flagstaff (Arizona)
  16. Williams (Arizona)
  17. Kingman (Arizona)
  18. Needles (Kalifornia)
  19. Barstow (Kalifornia)

Kolmen ja neljän tunnin keskimääräisten ajoaikojen pysähtymisehdotukset löytyvätkin jo ylempää kolmen viikon matkan yhteydestä.

Majoitusvaihtoehtoja

Seuraavaksi esittelen muutamia majoitusvaihtoehtoja edellä ehdottamistani yöpymispaikoista. Luettelen kaupungit niiden esiintymisjärjestyksessä Chicagosta Los Angelesiin päin matkatessa. Kunkin kaupungin kohdalta olen yrittänyt löytää kolme kelvollisia arvioita saanutta majapaikkaa. Yksi näistä on noin $50 hintaluokasta per yö, yksi noin $100 ja yksi noin $150 hintaluokasta. Osa kaupungeista on varsin pieniä, joten niistä ei välttämättä löydy kovin paljon majoitustarjontaa.

Koska olen itse jonkin verran kranttu majapaikan laadun suhteen, en ole kelpuuttanut mukaan mitä tahansa ludeloukkoja. Mikäli suinkin mahdollista, olen valinnut vähintään neljä pistettä viidestä mahdollisesta keskimäärin asiakkaiden arvioina saaneita majoitusliikkeitä. Valitettavasti ihan edullisimmassa hintaluokassa tämä kriteeri ei pääosin täyttynyt. Arviot ovat Hotels.comin asiakkaiden antamia. En myöskään kelpuuttanut mukaan majapaikkoja, joissa annettuja arvioita oli vähemmän kuin sata. Keskiarvoa voidaan pitää luotettavina vasta riittävän arvioiden määrän jälkeen.

Majoituksen hinta ja etäisyys kaupungin keskustasta tuntuvat olevan vahvasti yhteyksissä toisiinsa. Pyrin valitsemaan järkevällä paikalla sijaitsevia hotelleja/motelleja, mutta etenkään isommissa kaupungeissa tarjontaa ei oikein ollut, välillä ei edes siinä korkeimmassa hintaluokassa.

Hintoja hakiessani käytin selaimen yksityisyystilaa, joten oma Hotels.com-tilini ei vaikuttanut saamiini hintoihin. Näin kenellä tahansa pitäisi olla mahdollisuus saada samat huoneen samaan hintaan. Osa hinnoista tosin oli tarjouksia, joten hinnat saattavat olla ajoittain korkeampiakin.

Bloomington (Illinois)

Hintaluokka $50: Extended Stay America Bloomington - Normal


Hintaluokka $100: Eastland Suites Hotel & Conference Center


Hintaluokka $150: Hyatt Place Bloomington/Normal


Springfield (Illinois)


Hintaluokka $50: Motel 6 Springfield


Hintaluokka $100: Carpenter Street Hotel


Hintaluokka $150: President Abraham Lincoln Springfield a Double Tree by Hilton


Saint Louis (Missouri)


Hintaluokka $50: Delux Motel


Hintaluokka $100: La Quinta Inn & Suites Collinsville


Hintaluokka $150: Marriott St. Louis Grand


Lebanon (Missouri)


Hintaluokka $50: Americas Best Value Inn


Hintaluokka $100: Super 8 Lebanon


Hintaluokka $150: Hampton Inn Lebanon


Joplin (Missouri)


Hintaluokka $50: Carthage Inn


Hintaluokka $100: Quality Inn & Suites


Hintaluokka $150: Drury Inn & Suites Joplin


Tulsa (Oklahoma)


Hintaluokka $50: Super 8 Tulsa Downtown East


Hintaluokka $100: Wingate by Wyndham Tulsa OK


Hintaluokka $150: Best Western Plus Downtown Tulsa/Route 66


Oklahoma City (Oklahoma)


Hintaluokka $50: Super 8 Oklahoma City


Hintaluokka $100: Governors Suites Hotel


Hintaluokka $150: Sheraton Oklahoma City Hotel


Amarillo (Texas)


Hintaluokka $50: Baymont Inn & Suites Amarillo West


Hintaluokka $100: Ashmore Inn & Suites


Hintaluokka $150: Drury Inn & Suites Amarillo


Tucumcari (New Mexico)


Hintaluokka $50: Tristar Inn Express


Hintaluokka $100: Roadrunner Lodge


Hintaluokka $150: Holiday Inn Express & Suites Tucumcari


Santa Fe (New Mexico)


Hintaluokka $50: Motel 6 Santa Fe - Cerrillos Road South


Hintaluokka $100: La Quinta Inn Santa Fe


Hintaluokka $150: Guadalupe Inn


Albuquerque (New Mexico)


Hintaluokka $50: Howard Johnson Albuquerque Midtown


Hintaluokka $100: Days Inn Suites Airport Albuquerque


Hintaluokka $150: Hyatt Regency Albuquerque


Gallup (New Mexico)


Hintaluokka $50: Americas Best Value Inn & Suites


Hintaluokka $100: Best Western Plus Gallup Inn & Suites


Hintaluokka $150: Holiday Inn Express Hotel & Suites Gallup East


Flagstaff (Arizona)


Hintaluokka $50: Mountain View Inn


Hintaluokka $100: Highland Country Inn


Hintaluokka $150: Sleep Inn Flagstaff


Williams (Arizona)


Hintaluokka $50: Grand Canyon Hotel


Hintaluokka $100: Rodeway Inn & Suites Downtowner-Rte 66


Hintaluokka $150: Comfort Inn Near Grand Canyon


Kingman (Arizona)


Hintaluokka $50: Motel 6 Kingman West


Hintaluokka $100: Best Western Plus King's Inn & Suites


Hintaluokka $150: La Quinta Inn & Suites Kingman


Needles (Kalifornia)


Hintaluokka $50: Budget Inn Needles


Hintaluokka $100: Quality Inn


Hintaluokka $150: Best Western Colorado River Inn


Barstow (Kalifornia)


Hintaluokka $50: Days Inn South Lenwood


Hintaluokka $100: Sleep Inn Barstow on Historic Route 66


Hintaluokka $150: Comfort Suites Barstow


Ei kommentteja