Kolme USA-vinkkiä: ruokailu tien päällä

Roadtripillä ruokailua ei ehdi kauheasti miettiä etukäteen. Pitemmillä siirtymätaipaleilla voi olla vaikea arvioida etenemisnopeutta, etenkin jos välillä on tarkoitus pysähdellä katselemaan nähtävyyksiä. Nälkä voi siis kirjaimellisesti yllättää ja sitten on vain yritettävä löytää jokin kelvollinen ruokapaikka.


Isommilla teillä ruokapaikoista varoitellaan hyvissä ajoin. Moottoriteiden liittymien palveluista kerrotaan isoilla kylteillä, joita voi olla useampiakin ennen itse liittymää. Niin ravintolat, huoltoasemat kuin mahdolliset majoituspaikatkin on näihin kyltteihin nostettu esille.



Joskus nälän yllättäessä ei kuitenkaan liittymiä näy mailla halmeilla tai sitten ravintolatarjonta ei vastaa omia mieltymyksiä. Tällaisia tilanteita varten on aina hyvä olla mukana jotain helppoa syötävää, jota kuskikin voi nauttia ajamisen ohessa. Me olemme havainneet hyviksi banaanit ja suklaapatukat. Niiden avulla nälkää voi siirtää juuri sen verran, että pääsee seuraavaan järkevään ravintolaan.


Tässä postauksessa ajattelin jakaa kolme usein vastaan tullutta ravintolaa (eli siis ketjuja ovat), joista saa mielestäni kelvollista syötävää. Nämä eivät ole mitään gourmet-paikkoja, mutta eivät ihan niitä kaikista kehnoimpia pikaruokaloitakaan. Pikaruoaksi näiden antimet on kuitenkin laskettava. Erityisruokavalioista en valitettavasti osaa sanoa mitään, koska olen itse sekasyöjä vailla rajoitteita.

1. Wendy's

Wendy's on hampurilaisketju, joka ainakin lupaa olevansa vähän parempi kuin perusmäkkärit. Liha on lähellä tuotettua, eikä sitä ole pakastettu. Paikan burgerit ovat melkoisen tuhteja, emmekä niitä ole montaa kertaa syöneet. Sen sijaan Wendy'sin salaatit tulivat kesän 2016 matkalla tutuiksi. Näitä ravintoloita oli ripoteltu reitille varsin tiheään, joten niihin oli helppo päätyä. Etenkin kesän 2016 marjainen kanasalaatti (summer berry chicken salad) oli joka kerta erinomainen. Yllätyin todella positiivisesti, sillä en ole pikaruokaloiden salaatteja juurikaan syönyt.

2. Denny's

Enemmän Jenkkilässä matkailleille nämä dinerketjut tulevat varmasti tutuiksi. Jokainen löytää omat suosikkinsa, meille Denny's on käynyt hyvin. Syötävää löytyy aamiaisesta salaatteihin ja burgereista pihveihin. Pihviä en ehkä Denny'sillä söisi, mutta burgerit ovat ihan ok tavaraa. Muutoinkin tämä paikka on vähän kuin paikallinen Chico's.

3. Panera Bread

Kesän 2016 uusi tuttavuus oli Panera Bread, jossa kävimme lounaalla ensimmäisen kerran jo heti Chicagossa. Totesimme ravintolan kanasalaatin oikein mainioksi. Myöhemmin näitä ravintoloita löytyi myös teiden varsilta. Panera ei ehkä ole levinnyt ihan yhtä laajalle kuin nuo muut kaksi, mutta tämäkin nimi kannattaa pitää mielessä. Etenkin, jos ruoan terveellisyys kiinnostaa. Panera kun on kahta muuta mainitsemaani ravintolaa enemmän tervellisyyteen päin kallellaan. Se onkin valittu USA:n terveellisimmäksi pikaruokalaksi.


Näiden kolmen lisäksi voisin vielä vinkata hyväksi havaitsemiani perinteisempää pikaruokaa tarjoavia paikkoja. Etenkin itäpuolella vaikuttava Shake Shack on ykkössuosikkini. Lännessä vaikuttava In-n-Out on myös hyvä. Vähän joka puolelle levittäytynyt Five Guys käy myös hyvin. Nämä paikat tarjoavat mainioita burgereita ja erinomaisia ranskalaisia. Ainakin In-n-Out ja Five Guys valmistavat ranskalaisensa paikan päällä ihan perunasta alkaen.

Muut USA-vinkit:
Kolme USA-vinkkiä: hotelliketjuja
Kolme USA-vinkkiä: autoilu
Kolme USA-vinkkiä: vaateostoksia

Ei kommentteja