Route 66 roadtrip 2016, osa 13: Oklahoma

Edellinen osa: osa 12: Dallasseuraava osa: osa 14: Texas

Oklahoman osavaltiossa olimme ajelleet jo matkan alkupuolella (ks. osa 5: Tulsa) ennen kuin poikkesimme route 66 -reitiltä ylimääräiselle retkelle syvään etelään. Palasimme Oklahoman puolelle matkalla Dallasista pohjoiseen. Samalla palasimme takaisin ruotuun tämän liki parin viikon harharetken jälkeen.


Etelän harharetki lisäsi matkaohjelmaamme paljon mielenkiintoista, kuten New Orleansin (ks. osa 8: New Orleans) ja mahtavat Texasin grilliherkut (ks. osa 9: Austin). Valitettavasti kolikolla on aina kääntöpuolensa. Meiltä jäi väliin yksi route 66:n parhaiten säilyneeksi mainituista osuuksista eli matka Tulsasta Oklahoma Cityyn. Tältä väliltä olisivat löytyneet mm. hieno Rock Creek Bridge -silta Sapulpan länsipuolella ja yli 600 eri limpparia myyvä Pops Arcadiassa.



Matkalla Dallasista Oklahoma Cityyn näimme interstate 35:n varrella pian Oklahoman puolelle siirryttyämme hupaisan WinStar World Casinon. Tämän valtavan kompleksin julkisivuun oli ympätty kopioita tunnetuista maamerkeistä eri puolilta maailmaa. Kyseessä on USA:n suurin kasinokompleksi, jonka mainoksia oli näkynyt jo pitkän matkaa tien varsilla. Moni suuri tähti näkyi mainoksista päätellen varanneen keikkakalenteristaan tilaa WinStarissa esiintymiseen. Tämänkin paikan kohdalla päti jo aiemmin matkalla tekemämme havainto: jos ei muutoin huomaa olevansa intiaanialueella, niin viimeistään kasinot sen paljastavat. Peliluolat kun ovat heimojen yksi tärkeimmistä tulonlähteistä.


Saavuimme Oklahoma Cityn laidalle jo lounasaikaan. Nautimme lounasta tien varrella lähellä kaupungin keskustaa ja jatkoimme sitten keskustan laitamille Bricktowniin, josta löytyy paljon ravintoloita ja muuta mielenkiintoista. Majoituimme Holiday Inn Expressiin. Tämä ei mennyt ihan putkeen, sillä aluksi meille tarjottiin huonetta, joka oli jo käytössä. Onneksi kukaan ei kuitenkaan ollut paikalla. Oven avattuamme huomasimme huoneen olevan täynnä toisen asiakkaan tavaroita. Poistuimme pikaisesti paikalta ja pyysimme uuden, mieluusti vapaan, huoneen. Tämmöistä ei olekaan aiemmin sattunut, vaikka hotelleissa on tullut jonkin kerran majoituttua.
Oklahoma City
Asukasluku 579999
Osavaltio Oklahoma (osavaltion pääkaupunki)
Vierailuaika 10.7.
Päivän ylin lämpötila 34°C
Yön alin lämpötila 20°C

Jalkauduimme kaupungille ja suuntasimme kohti vuoden 1995 pommi-iskun muistomerkkiä keskustan toisella laidalla. Lämpötila oli noin 35 asteen tuntumassa ja aurinko porotti todella kuumasti. Alueella tyypillisesti navakasti puhaltava tuuli hönki naamalle kuumaa ilmaa. Tämä sai ilman tuntumaan varmaankin lähes kymmenen astetta todellista kuumemmalta. Aurinkolaseja piti päässä mielellään jo ihan vain suojaamassa silmiä kuumalta tuulelta.

Holiday Inn Express & Suites Oklahoma City Downtown
Yön keskihinta 124,88€
Aamiainen kyllä
Wifi kyllä (nopeus sisään/ulos 63,38Mb / 50,61Mb)
Pysäköinti $12
Muita maksuja -

Havaitsimme myös Oklahoma Cityssä muistakin isompien kaupunkien businesskeskustoista tutun ilmiön. Paikka vaikutti likimain autiolta. Korkeiden talojen välissä oli jalkaisin liikkeellä lisäksemme vain jokunen kodittoman näköinen ihminen. Autoilijoitakaan ei juuri näkynyt.


Perillä pommi-iskun muistomerkillä sentään oli joitain muitakin turisteja. Muistomerkin yhteydessä ollut museo olisi ollut vielä tunnin verran auki, mutta päätimme jättää sen väliin. Sen sijaan tutustuimme itse muistomerkkiin, joka koostuu useammasta osasta. Kentän toisella laidalla oli kuin ihmeen kaupalla sortuneiden talojen välissä ehjäksi jäänyt puu. Toisella laidalla puolestaan on nurmikenttä, jolla on 168 tyhjää tuolia, yksi kutakin iskun uhria kohti.


Muistomerkiltä palattuamme olisimme mieluusti tutustuneet Bricktowniin, mutta päätimme jättää sen väliin parhaillaan käynnissä olevan Black Lives Matter -mielenosoituksen vuoksi. Kyseessä oli sama mielenosoitus, jossa muutamia päiviä aiemmin Dallasissa oli ammuttu viisi poliisia. Kiersimme autolla Bricktownin toiselle laidalle ja kävelimme siellä hetken kanavanvartta pitkin. Hämmästelimme rannan pusikoissa kännykät kädessä haahuilevia ihmisiä. Myöhemmin meille selvisi, että nämä olivat ensimmäsiet näkemämme Pokémon Go -pelaajat. Illallisella kävimme hotellin lähellä sijaitsevassa Bricktown Breweryssä, jossa niin ruoka kuin paikan olutkin olivat makoisia.


Seuraavana päivänä matkamme jatkui taas kohti länttä. Ohjauduimme route 66:lle ja jatkoimme sitä pitkin kohti Texasin pannunkahvaa (eng. panhandle). Texashan on hieman paistinpannun muotoinen ja route 66 kulkee sen kahvaosan poikki.


Ajelimme osin vanhaa valtatietä 66 ja osin interstatea 40 Clintoniin. Siellä sijaitsee Oklahoman osavaltion rahoittama route 66 -museo, jossa kävimme kierroksella. Museo oli hienosti toteutettu ja käsitteli hyvin eri aikakaudet tien synnystä aina nykypäivään asti.
Clinton
Asukasluku 9033
Osavaltio Oklahoma
Vierailuaika 11.7.

Matka jatkui Clintonista taas aiempaan tapaan paikoin interstatella ja paikoin valtatiellä 66. Vanha tie oli osittain betonipäällysteinen. Kuulemma tämä oli tien alkuvuosina se tavallisin päällystemateriaali. Portlandin betonista olen lukenut ihmisten kirjoittavan. Oli miten oli, kulunut betonipäällyste ei ole erityisen miellyttävää, sillä se aiheuttaa melkoisia pomppuja saumakohdissa. Ja niitä saumoja on betonipäällysteisessä tiessä varsin tiheässä.


Lähellä Texasin rajaa kävimme Texolan pikkukaupungissa, jonka piti olla aavekaupunki. Olihan siellä joitain autioita taloja, mutta suurin osa tien varren taloista oli asuttuja. Hieman pettyneinä palasimme interstatelle ja jatkoimme matkaa Texasin puolelle. Mutta sepä onkin seuraavan osan asiaa se.

Texola
Asukasluku 36
Osavaltio Oklahoma
Vierailuaika 11.7.
Tuohon alimmaksi olen laittanut kartan, jossa näkyy tällä toisella Oklahoman pätkällä ajamamme reitti. Reitti on kerätty Android-puhelimellani.

Seuraavaksi: osa 14: Texas
Takaisin alkuun: Route 66 roadtrip 2016

Joitain hintoja:
Majoitus Holiday Inn Express & Suitesissa (1 yö sisältäen aamiaisen): 124,88€
Omatoiminen pysäköinti Holiday Inn Express & Suitesissa: $12 / yö
Salaattilounas Panera Breadissa: $12,38
Illallinen Bricktown Breweryssä: $21,42
Gallona (3,8 litraa) polttoainetta Shellillä: $2,03 (0,50€ / litra)
Pääsymaksu Clintonin Route 66 Museumiin: $5 / henkilö

Ei kommentteja