Route 66 roadtrip 2016, osa 11: Austin

Edellinen osa: osa 10: New Orleansseuraava osa: osa 12: Dallas

Emme jaksaneet matkustaa kerralla New Orleansista Austiniin asti, vaan vietimme yhden yön matkalla Winnien pikkkukaupungissa Texasin puolella. Aluksi ajatuksena oli yöpyä isommassa kaupungissa Beaumontissa lähempänä Louisianan rajaa, mutta teimme aivan viime hetkellä tässä pienen korjausliikkeen. Beaumontissa kun ei itsessään ollut mitään erityistä nähtävää, pyrimme pääsemään jo ensimmäisenä päivänä vähän pidemmälle Texasin puolelle.


Matkalla kohti Texasin rajaa pidimme lounastauon Breaux Bridgen pikkukaupungin kohdalla. Tien varrelta löytyi Wendy's -ketjun hampurilaisravintola, jonka Summer Berry Chicken Salad -annosta (kesämarjakanasalaatti) olimme nähneet televisiossa mainostettavan. Breaux Bridgessä maistoimme tätä salaattia ensimmäisen kerran, mutta kerta ei ollut jäävä viimeiseksi. Salaatti oli oikein mukavan raikas, mutta silti sopivan ruokaisa. Matkamme aikana illalliset olivat pääosin sen verran tuhteja, että lounaalla salaatti tuntui oikein sopivalta.


Winnie
Asukasluku 3254
Osavaltio Texas
Vierailuaika 6.7.
Päivän ylin lämpötila 34°C
Yön alin lämpötila 27°C
Texasin ja Louisianan raja ylittyi Sabine-joen ylityksen myötä hieman ennen Beaumontia. Matkaa rajalta majapaikkaan oli vajaan tunnin verran. Winniessä majoituimme Hiltonin sivuketju Hampton Inn & Suitesin hotelliin. Paikka oli kohtalaisen moderni ja asiallinen yhden yön majoituspaikaksi. Illan ohjelmaan ei kuulunut muuta kuin vähän pyykinpesua hotellin kolikkokoneilla ja illallinen hotellin viereisessä ravintolassa.

Hampton Inn and Suites Winnie
Yön keskihinta 106,22€
Aamiainen kyllä
Wifi kyllä (nopeus sisään/ulos 2,92Mb / 2,68Mb)
Pysäköinti ilmainen
Muita maksuja -

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Austinia. Matkan varrella sivuutimme Texasin suurimman kaupungin Houstonin, jossa pysähdyimme vieraillaksemme avaruuskeskus Space Center Houstonissa. Vierailulla pääsimme tutustumaan mm. kuulentojen komentokeskukseen. Paikka oli selvästi pienempi kuin Floridan Kennedy Space Center, jossa olimme vierailleet keväällä. Pikainen vierailumme venähti kolmituntiseksi, kun joka paikassa joutui jonottomaan. Söimme vielä myöhäisen luonaan avaruuskeskuksen naapurissa sijaitsevan ostarin Five Guys -ravintolassa ennen kuin starttasimme takaisin matkalle.
Houston
Asukasluku 2,1 miljoonaa
Osavaltio Texas
Vierailuaika 7.7.

Loppu matka Austiniin sisälsi enää yhden tankkaus- ja tyhjennystauon. Perillä olimme pitkän matkapäivän jälkeen sen verran poikki, että majoituttuamme Hiltoniin tyydyimme nauttimaan illallisen hotellilla ja painumaan pehkuihin. Olimme suunnitelleet käyvämme katselemassa auringonlaskun aikaan Congress Avenue Bridge -sillan alta lennolle lähteviä lepakoita, mutta sekin sai luvan jäädä seuraavaan iltaan.
Austin
Asukasluku 931830
Osavaltio Texas (osavaltion pääkaupunki)
Vierailuaika 7.7.-9.7.
Päivän ylin lämpötila 37-38°C
Yön alin lämpötila 26°C
Sen verran kuitenkin katsoimme uutisia telkkarista, että näimme raportin seuraavasta kohteestamme Dallasista, jossa tummaihoisten oikeuksia puolustavassa Black Lives Matter -mielenosoituksessa oli joku kahjo ampunut kuoliaaksi viisi poliisia ja haavoittanut yhdeksää muuta. Koko matkamme ajan uutisissa oli jälleen raportoitu tapauksista, joissa valkoiset poliisit olivat ampuneet hyvin heppoisin perustein kuoliaaksi tummaihoisia miehiä. Tämä tragedia oli jonkinlaista seurausta näistä tapahtumista.
Hilton Austin
Yön keskihinta 190,27€
Aamiainen ei
Wifi kyllä (nopeus sisään/ulos 10,51Mb / 6,17Mb)
Pysäköinti $28
Muita maksuja -

Austin on Texasin pääkaupunki, jossa sijaitsee osavaltion merkittävin yliopisto. Kaupunki pitää itseään maailman livemusiikkipääkaupunkina. Vuosittain maaliskuussa järjestettävä 10-päiväinen musiikin, elokuvien ja interaktiivisen median jättitapahtuma South by Southwest houkuttelee kaupunkiin kymmeniätuhansia vieraita. Austin ei ole aivan tyypillinen teksasilainen kaupunki. Asukkaat ovat tästä ylpeitä ja kaupungin tunnuslause Keep Austin Weird kehottaakin pitämään huolen siitä, ettei kaupungista koskaan tyypillistä tulekaan. Kun kyseessä on lisäksi jonkinlainen epävirallinen osavaltion kulinaarinen pääkaupunki, on Austin ehdottomasti suositeltava vierailukohde.

Seuraavana päivänä lähdimme aamiaisen jälkeen tutustumaan kaupunkiin. Kävelimme ensin kaupungin baarikatu 6th Streetille, joka oli aamupäivällä varsin rauhallinen. Jatkoimme Congress Avenuelle, jota jatkoimme Texasin osavaltion kongressitalolle. Kyseessä on toki suurin kaikista USA:n osavaltioiden kongressitaloista. Rakennuksen ulkopuolella hetken emmittyämme päätimme kuitenkin piipahtaa myös sisällä. Turvatarkastuksen jälkeen päädyimme vielä kolmen vartin ilmaiselle opastetulle kierrokselle taloon, kun sellainen oli juuri alkamassa. Kierros oli mielenkiintoinen. Paikasta saa ehdottomasti enemmän irti kierroksella kuin omatoimisesti haahuilemalla.


Kierroksen jälkeen olikin jo korkea aika lähteä etsimään lounasta. Olimme valinneet lounaspaikaksi useassa yhteydessä Texasin parhaaksi barbeque-ravintolaksi valitun Franklin Barbequen. Paikka on tuttu mm. Anthony Bourdainin No Reservations -sarjan Austin-jaksosta. Se avautuu klo 11 ja myy ruokaa niin kauan kuin sitä riittää. Yleensä viimeistään klo 15 laitetaan lappu luukulle. Olimme jonossa noin yhden aikaan. Ystävällinen henkilökunnan edustaja tuli kertomaan, että jono on noin puolen tunnin pituinen, ja ettei kaikkea lihaa ole välttämättä enää jäljellä kun vuoromme koittaa.

Arvio odotusajasta oli paikkansapitävä. Onneksi kuitenkin ruoan suhteen tilanne oli paljon parempi. Kaikkea oli vielä jäljellä. Lihat myytiin painon mukaan. Yritimme jotain paunan osia arpoa. Onneksi tiskin takana oltiin ymmärtäväisiä turisteja kohtaan. Tilasimme eniten paikan tavaramerkkiä naudan briskettiä sekä vähän possun ribsejä ja makkaraa. Lisukkeeksi otimme pikkuisen coleslaw'ta. Otimme myös tarjottuja leipäviipaleita.


Paikka oli tupaten täynnä, joten hyökkäsimme heti haukkana pöytään, josta kaksi paikkaa oli juuri vapautunut. Pöydän toisessa päässä istui vanhempi herrasmies. Hänen kanssaan rupattelimme syönnin lomassa. Paljastui, että herra oli kaupungissa biologian alan tapahtumassa, johon liittyviä opasteita olimmekin nähneet hotellissamme. Messukeskus kun sijaitsi aivan siinä vieressä. Herra asustelikin samassa hotellissa kuin mekin. Hän oli myös käynyt joskus Helsingissä saman alan tapahtumassa. Samalla reissulla hän oli vieraillut Turussa ja Jokioisten tutkimusasemalla. Helsingin lisäksi siis Turku ja Jokioinen saivat pisteen kumpainenkin.

Ruoka oli aivan taivaallisen hyvää. Liha oli rasvaista ja mehevää. Ilmeisesti ainoat käytetyt mausteet ovat suola ja pippuri. Lihaa kypsennetään alhaisella lämmöllä savustusgrillissä toistakymmentä tuntia. Hetken siinä syötyämme henkilökunta jo ilmoitti jonon päässä oleville ihmisille, että ruoka on loppunut päivän osalta. Siinä kohtaa kello oli noin kaksi.

Valtavan liha-annoksen syötyämme oli pakko kävellä hotellille ja levätä hetki. Alkuillasta sitten palasimme liikkeelle. Kävelimme Congress Avenuelle ja jatkoimme päinvastaiseen suuntaan kuin aiemmin päivällä. Coloradojoen (ei mitään yhteyttä sen ison Coloradojoen kanssa) Lady Bird Lake -järven ylittävälle Congress Avenue Bridge -sillalle oli jo kerääntymässä ihmisiä seuraamaan lepakkonäytöstä. Me emme kuitenkaan jääneet sillalle, vaan jatkoimme sillan eteläpuolelle, jossa käännyimme vasemman puolen nurmikentälle. Tämäkin paikka oli hyvää vauhtia täyttymässä ihmisistä. Osa oli paikalla piknik-varustuksen kanssa. Osalla oli retkituolitkin mukana.


Ehkä noin varttia vaille yhdeksän lopulta ensimmäiset lepakot lähtivät liikkeelle. Kyseessä on USA:n suurin urbaani lepakkopopulaatio. Yksilöitä on noin 1,5 miljoonaa. Hetken päästä nahkasiipisiä lähti liikkeelle jo isompina ryhminä. Nämä eivät ole kovin suuria lepakoita, mutta määrän ollessa suuri ne näkyvät hyvin.

Aikamme lepakoita ihailtuamme palasimme pienelle kierrokselle 6th Streetille, jossa meno oli edelleen varsin rauhallista. Live-musiikki kuitenkin kantautui kadulle useammastakin paikasta. Olimme edelleen melkoisen täynnä tuhdin lounaan jäljiltä, joten tyydyimme syömään illalliseksi vain pienet annokset pubi-ruokaa hotellin alakerrassa. Huoneessamme yritimme selvittää, olisiko seuraavan päivän Dallasiin siirtymisen suhteen tiedossa ongelmia. Poliisi kun oli sulkenut aluksi koko keskustan ampumatapauksen tutkinnan takia ja edelleen osa kaduista oli suljettuna. Mitään uutta tietoa ei asiasta kuitenkaan löytynyt.


Seuraavana aamuna emme edelleenkään löytäneet mitään uutta Dallasin keskustan tilanteesta. Hotellimme ei myöskään ollut ilmoittanut mitään. Päättelimme tämän olevan hyvä uutinen. Niinpä pakkasimme itsemme autoon ja starttasimme kohti pohjoista. Vaan siitä kerron lisää tarinan seuraavassa osassa.

Tuohon alimmaksi olen laittanut kartan ajomatkastamme Louisianan rajalta Austiniin. Reitti on kerätty Android-puhelimellani.

Seuraavaksi: osa 12: Dallas
Takaisin alkuun: Route 66 roadtrip 2016

Joitain hintoja:
Majoitus Hampton Inn and Suites Winniessä (1 yö sisältäen aamiaisen): 106,22€
Majoitus Hilton Austinissa (2 yötä, ei aamiaista): 380,54€
Palvelupysäköinti Hilton Austinissa: $28 / yö
Gallona (3,8 litraa) bensaa Circle K:lla: $2,10 (0,51€ / litra)
Lounassalaatti Wendy'sillä: $10,05 / henkilö
Pysäköinti Space Center Houstonissa: $6
Pääsylippu Space Center Houstoniin: $19,95 / henkilö
Gallona (3,8 litraa) bensaa 7-Elevenissä: $2,10 (0,51€ / litra)
Lounas Five Guysilla: $12,38 / henkilö
Lounas Franklin Barbecuessa: $22,08 / henkilö

Ei kommentteja