Los Angelesin nähtävyyksiä - Universal Studios

Hollywoodin Universal Studiot ovat sekä huvipuisto että elokuvastudio. Kuten kunnon elokuvatyyliin kuuluu, on kaikki huijausta. Niin myös paikan nimi, se kun ei sijaitse oikeasti Hollywoodissa, vaan Universal Cityssä. Tarkasti ottaen Universal ei siis sijaitse Los Angelesin kaupungissa laisinkaan. Mutta harvapa Los Angelesissa vieraileva pysyy perillä milloin ollaan Los Angelesissa ja milloin jossain muussa piirikunnan yhteenkasvaneesta 88 kaupungista.


Käyntimme Universalilla jäi kohtalaisen lyhyeksi. Tarkoitus oli käväistä ainoalla vielä Hollywoodissa sijaitsevalla studiolla eli Paramountilla, mutta epäonnekkaiden sattumien vuoksi emme sinne lyhyestä aukiolosta johtuen ehtineet. Kun Hollywoodin hotelliltamme pääsi Universalille metrolla huomattavan kätevästi, vaihtui suunnitelma lennosta ja Universal City kutsui. Metron avulla olimme ruuhkien ja pysäköintihelvetin ulottumattomissa.

Los Angelesin nähtävyyksiä - Hollywood Walk of Fame

Los Angelesissa sijaitseva Hollywood on ainakin paikannimenä useimmille tuttu. Siellähän ne elokuvat tehdään, eikö? No, todellisuus on vähän muuta, kuten itsekin asiaan ennen länsirannikon roadtripiä tutustuessani sain huomata. Elokuvastudioista enää Paramount toimii Hollywoodissa ja alue oli pitkään todella pahamaineinen kodittomien ja kaikenlaisten hörhöjen pesäke. Pientä siistiytymistä tosin on viimevuosina tapahtunut.


Viihde-elämän kuuluisuuksia esittelevä Hollywood Walk of Fame löytyy keskeltä Hollywoodia. Taitelijoille omistettuja tähtiä löytyy jalkakäytävältä sekä Hollywood Boulevardilta että Vine Streetiltä. Hollywood Boulevardin osalta tähdet jatkuvat kaikkiaan 15 korttelin matkalta. Vine Streetin puolelta tähtiä riittää kolmen korttelin verran.

Kaliforniassa: 17-Mile Drive

Montereyn niemeltä Kaliforniasta löytyy Pebble Beachin yksityinen asuinalue. Alue on monille tuttu yhdestä maailman hienoimmista golfkentistä, Pebble Beach Golf Linksistä. Huippuhienoja golfkenttiä on alueella myös muitakin. Koska alue on vain asukkaille tarkoitettu, täytyy ulkopuolisen maksaa pääsymaksu sinne päästäkseen. Äkkiseltään golfia harrastamaton voisi vähän ihmetellä miksi moinen paikka kiinnostaisi. Tärkein syy on hienojen rantamaisemien äärellä ja paikoin sypressimetsän keskellä kiemurteleva maisemareitti 17-Mile Drive.


Reitin voi aloittaa useammalta eri portilta. Yksi näistä sijaitsi Pacific Grovessa lähellä hotelliamme. Myöhäisen iltapäivän muutoinkin jo vähän heikossa valossa pilvisenä päivänä päätimme pienen ämpyilyn jälkeen startata auton reittiä kohti. Ihan koko matkaa emme ajaneet läpi, vaan luovutimme vähän Pebble Beachin golfklubin jälkeen. Käytännössä kiersimme siis Montereyn niemen nokan ympäri. Loppureitti olisikin ollut sisämaan puolella.

Teneriffan nähtävyyksiä - Garachico

Kanariansaarilta löytyy onneksi vielä jotain omaleimaista, jota turismi ei ole onnistunut täysin pilaamaan. Pitää vain osata löytää nämä paikat. Yksi tällaisista on Garachicon pikkukaupunki Terefiffan saarella. Tokihan tännekin turisteja eksyy, mutta meno on silti kovin erilaista kuin vaikkapa saaren eteläpuolen turistikeskuksissa.


Garachico sijaitsee saaren pohjoispuolella. Keskusta on meren äärellä tasamaalla. Jyrkästi kohoava rinne ja sillä sijaitsevat kylät kuuluvat kuitenkin kaupungin alaisuuteen. Kaupungin nimi on sekoitus alkuasukkaiden guanchejen ja espanjan kieliä ja tarkoittaa pientä saarta. Tämä saari on melkoisen jyrkkärinteinen kivenmöhkäle lähellä rantaa. Sitä ei voi olla huomaamatta.

Teneriffan nähtävyyksiä - Loro Parque

Kanariansaarista suurimman, Teneriffan, vanhimmassa turistikohteessa Puerto de la Cruzin kaupungissa, sijaitsee papukaijapuisto Loro Parque (loro on papukaija espanjaksi). Paikka on saanut nimensä maailman suurimman papukaijakokoelmansa (kaikkiaan 4000 yksilöä 350 eri lajista) vuoksi, mutta on siellä nykyään paljon muitakin eläimiä näiden meluisten lintujen lisäksi.


Papukaijat ovat kuitenkin yksi paikan vetonaula. Linnuilla on oma shownsa, jossa ne tekevät temppuja kouluttajiensa johdolla. Vastaavanlaisia esityksiä on Loro Parquessa myös miekkavalailla, merileijonilla ja delfiineillä. Miekkavalaat ovat ehkä vähän säälittävän oloisia, sillä tilat ovat auttamattoman pienet tuon kokoluokan eläimille. Siitä huolimatta miekkavalaiden temput ovat näyttäviä.

Los Angelesin nähtävyyksiä - Venice Boardwalk

Vilskettä ja vilinää, kummajaisia, kehonrakentajia, kaikesta ohikulkevasta vapaasti räppääviä katutaiteilijoita, marihuanareseptejä kauppaavia tohtoreita, tatuointiliikkeitä sekä tietenkin upea hiekkaranta ja sen takana loputon meri. Tällaista ja vielä vaikka kuinka paljon muuta on tarjolla Los Angelesin Venicen kaupunginosan Boardwalkilla, viralliselta nimeltään Ocean Front Walkilla.


Venice sijaitsee Los Angelesissa Santa Monican kaupungin ja Los Angelesin kansainvälisen lentokentän välissä.