Parhaat eväät matkan varrelta

Matkailun ohella toinen suuri kiinnostuksen kohteeni on ruoka. Nämä kaksihan on toki helppo yhdistää. Matkalla kun yleensä on kätevästi saatavilla kovasti erilaista ruokaa kuin kotona. Paljon hienoja ideoita onkin reissujen myötä kertynyt myös kotikeittiössä hyödynnettäviksi.

Viime kesän roadtrip USA:ssa oli jälleen kerran mainio veruke uusiin ruokiin ja ruokapaikkoihin tutustumiseen. Suurin osa matkasta kun taitettiin etukäteen täysin tuntemattomalla alueella.

Erilaisia ruokapaikkoja tuli tiedusteltua etukäteen matkaoppaista, lehdistä sekä netin avulla. Lopulta kuitenkin suurin osa ruokapaikoista valikoitui vasta paikan päällä. Tässä on nyt kerättynä muutamia mieleen painuvimpia kulinaarisia kokemuksia matkan varrelta.


Majapaikkoja joka lähtöön kesän reitin varrelta

Neljän viikon reissun aikana ehdimme majoittua niin USA:n suurimmissa kaupungeissa kuin alle 2000 asukkaan kylissäkin. Majoitukset vaihtelivat tasoltaan neljän tähden hotellista peräkylän motelliin. Vähän kaikenlaista siltä väliltäkin ehdimme kokeilla. Aina korkea hinta ei tarkoittanut yletöntä luksusta. Hinta kun saattoi kohota jo erinomaisen sijainnin takia. Joissain kohdin tämä oli vain pakko hyväksyä, jotta lyhyt vierailu paikkakunnalla ei olisi kulunut siirtymätaipaleisiin.

La Quinta Inn & Suites, Seattle, WA
Majoitukset varailimme Hotels.comin kautta. Vertaisarvioita lueskelimme Tripadvisorista. Annoimme enemmän painoarvoa uusimmille arvioille. Eräästäkin majapaikasta oli kirjoitettu joku vuosi sitten kovasti negatiivista palautetta, mutta viimeisten kuukausien ajalta palaute oli puolestaan kovin positiivista. Paljastui, että motellissa oli tehty iso remontti, jonka aikana melu oli häirinnyt asiakkaita. Remontin jälkeen tilanne korjaantui ja remontoidut huoneet saivat positiivista palautetta.

Sähkölaitteet matkalla

Matkalla on yleensä mukana useampiakin sähkölaitteita. Näin oli meilläkin kesän roadtripillä. Matkalla sähkölaitteiden kanssa voi seurata ongelmia omituisista pistorasioista ja niiden vähyydestä johtuen. Siksi kannattaakin mukaan otettavia varusteita miettiessä ottaa myös nämä seikat huomioon.


USA:ssa sähköpistokkeet ja pistorasiasta tuleva jännite ovat erilaisia kuin kotona Suomessa. Jännitteestä ei tarvinne välittää, sillä sähkölaitteet pärjäävät molemmilla jännitteillä. Sen sijaan pistokkeiden kanssa tulee ongelmia, jos asiaan ei ole kiinnittänyt mitään huomiota. Meillä oli mukana kaksi simppeliä euro-USA-adapteria varmuuden vuoksi. Usein adaptereja on tarjolla myös hotellien vastaanotossa. Vaan uskallatko kuitenkaan luottaa siihen, että peräkylän minimotellissa sellainen olisi vapaana, kun älypuhelin olisi kuitenkin pakko saada ladattua yön aikana?